osmoapunen

Syyria ja turvallisuuspolitiikan linjaukset


Syyrian pitkittynyt ja alati syvenevä sisällissota on osoittanut, että YK on jälleen kerran juuttunut turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten erimielisyyksiin. Myrkkykaasuhyökkäys elokuussa kärjisti tätä tyytymättömyyttä entisestään.

Euroopan unionissa Britannia ja Ranska olivat valmiit suoriin toimiin Yhdysvaltain rinnalla.  Muutamat pienemmät jäsenvaltiot ovat ilmaisseet valmiutensa osallistua niihin, EUn enemmistö näyttää istuvan sillä Niinistön aidalla.

Kylmän sodan jälkeiselle ajalle ominaiseen tapaan intervention puuhaajat pyrkivät kokoamaan kansainvälisen yhteisön nimissä toimivan sotilaallisen liittokunnan. Poliittisesti ja moraalisesti tällaiset perustelut ovat vähintään kyseenalaisia, sillä periaatteessa myös YKn yleiskokous voisi puuttua asioihin, jos turvallisuusneuvosto ei pysyvien jäsenten erimielisyyksien vuoksi kykene toimimaan. Väliintuloa puuhaavat länsivallat eivät kykene kokoamaan sellaisen päätöksen edellyttämää enemmistöä, joten ratkaisua etsitään YKn ulkopuolelta.

Presidentti Obama vakuutti, ettei Yhdysvallat pyri toimimaan kansainvälisen yhteisön poliisina. Näinhän se on, jos siltä näyttää. Mutta voisiko Suomi kenties toimia edes yövartijana?

Länsivaltain osoittama ylimielisyys ja luottamus voimankäyttöön on tarjonnut poliittista pelitilaa syrjään jätetylle Venäjälle.  Sitä tietysti nykyään arastellaan. Mutta asiaan liittyy meidän kannaltamme katsoen yleisempiäkin pulmia, joten kokonaisuutta olisi syytä arvioida ennakkoluulottomasti.

Miten meidän tulisi suhtautua siihen, että joku satunnainen ryhmittymä rankaisee sinänsä ilmeiseen rikokseen syyllisiä oman käden oikeudella? Syylliset saisivat ansaitsemansa rangaistuksen.  Nopean kostoiskun pelko pitäisi muut tällaisia rikoksia hautovat aloillaan.

Riittääkö tällaisen ehkäisevän iskun perusteluksi se, etteivät YKn ja kansainväliset oikeuslaitokset toimi riittävän nopeasti ja tehokkaasti?

 

YK selvittää parhaillaan, mitä tapahtui. Se vie aikansa. Syyllisten löytäminen ja kiinni saaminen ovat sitten vielä oma lukunsa. Oikeuden myllyt tulevat näin ollen pyörimään hyvin hitaasti, monien mielestä toivottoman hitaasti. Mutta näin asiat ovat olleet ennenkin. Nopeasti oikeutta on jaettu kansainvälisissä tuomioistuimissa vain voittajan tahdosta Nürnbergissä 1945-1947 ja Tokiossa 1946-1948.

Syyrian sodan osalta tällaista voittajan tahtoa ei ole näköpiirissä. Pikemminkin kysymys on siitä, myönnetäänkö Assadin hallinto poliittiseksi realiteetiksi vai yritetäänkö se syrjättää.

Meidän on näin ollen tyydyttävä siihen, että kansainvälinen yhteisö vetää ajallaan elokuun hyökkäykseen syylliset vastuuseen. Kaikkia oikeuden koura ei tavoita, mutta uskoa lainmukaisen järjestyksen mahdollisuuteen pitää yllä sekin, että aina joku tavoitetaan ja tuomitaan asianmukaisessa järjestyksessä.

Kansainvälistä yhteisöä ylläpitäviin pelisääntöihin Obaman hallinnon suunnittelema yksipuolinen preventiivinen voimankäyttö ei sovi. YKn peruskirja tunnustaa jäsenvaltiolle oikeuden käyttää voimakeinoja vain itsepuolustukseen ja YKn turvallisuusneuvoston määräämiin pakotteisiin. Näin ollen myöskään puolustustarkoituksiin perustettu sotilasliitto tai muu sotilaallinen yhteenliittymä ei voi poliittisin perustein turvautua preventiiviseen voimankäytöön.

Kansainvälistä yhteisöä yllä pitävät pelisäännöt, normit ja ennakkotapaukset koskevat yhtä lailla voimankäytöä ja sillä uhkaamista. YKn peruskirjan lisäksi tällaisesta voimakeinojen sääntelystä sovittiin 1975 Euroopan osalta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjassa. Myös Yhdysvaltain hallitus hyväksyi silloin Helsingin asiakirjan ensimmäisen korin periaatteet.  

Suomen kaltaisen pienen maan on aina syytä pitää esillä ajankohtaisten tarkoituksenmukaisuusseikkojen ohella kansainvälistä yhteisöä ylläpitäviä periaatteita ja sovinnaistapoja. Suotavaa olisi, ettei poliittinen lojaalisuus aja näiden pitempiaikaisten etujen edelle juuri nyt, kun Syyrian sisällissodasta on muodostumassa koko kansainvälisen yhteisön kannalta keskeinen ennakkotapaus.

Ulkoministeri Tuomioja on ilmaissut selvän kantansa, että Syyrian myrkkyhyökkäykseen syylliset on etsittävä ja asetettava vastuuseen kansainvälisessä tuomioistuimessa. Mutta preventiivisen voimankäytön osalta sekä hallituksen että EUn linja on luvattoman epämääräinen. Presidentti Niinistö on viittonut YKn suuntaan mutta tavalla, joka ei sulje pois muitakaan keinoja. Mitä ne ovat, on jäänyt arvailun varaan. Puolustusministeri Haglund on selkeimmin hyväksynyt Syyrian hallitusta vastaan kootun näytön ja preventiivisen voimankäytön, jos YK ei kohtuuajassa kykene asiaa hoitamaan.

Venäjän hallitus on nyt vedonnut voimakeinoista pidättymisen periaatteeseen, joten kannanottoa ei voida enää vältellä. Preventiivisen voimankäytön hiljainen tai avoin hyväksyminen näin hatarin perustein olisi pitkä harppaus kansainvälisen anarkian suuntaan.

 

Mutta Syyrian pulmalla on tietysti myös käytännölliset puolensa.

Presidentti Obama on katsonut, että preventiivisen voimankäytön avulla voitaisiin ehkäistä kemiallisten joukkotuhoaseiden käyttö Syyriassa ja muuallakin. Se on kuitenkin määrä saavuttaa pelotteen avulla, ei poistamalla kyseiset aseet tai ottamalla ne ulkopuolisten valvontaan.

Jo kylmän sodan aikana kävi ilmeiseksi, että sotilaallinen pelotepolitiikka voi toimia vain hyvin yleisellä tasolla, mutta joihinkin yksityiskohtiin kohdennetun pelotepolitiikan onnistumisesta ei ole uskottavaa näyttöä.

Presidentti Obaman kongressilta pyytämien rajoitettujen voimankäyttövaltuuksien vaikutus Syyriassa olevien kemiallisten aseiden käyttöön on näin ollen täysin arvailujen varassa. Rajoitettu väliintulo voi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että näiden aseiden hallinta ja käyttö leviäävät laajemmalle. Siviiliväestön suojelua tällaiset iskut eivät edistäisi millään tavoin.

Suomi on vuosikymmeniä tukenut kemiallisten ja biologisten aseiden kieltämistä ja hävittämistä ja jopa kehittänyt 70-luvun alkupuolelta lähtien niiden valvontaan sopivaa tekniikkaa. Olisi näin ollen varsin luontevaa, jos Suomen hallitus nyt asettaisi Syyriassa olevien kemiallisten aseiden valvonnan ja hävittämisen etusijalle ja tukisi sellaisia kansainvälisiä neuvotteluja, joiden avulla siihen voitaisiin päästä. 

Suomen atlanttinen ja eurooppalainen orientaatio on niin selvä, ettei myönteistä suhtautumista Putinin aloiteeseen voida tulkita Venäjän myötäilyksi.  Eri asia on, jääkö siihen atlanttiseen kumppanuuteen tällaista liikkumatilaa tiukan paikan tullen.

 

Preventiivisen voimankäytön hillitseminen ja kemiallisten aseiden hävittäminen eivät sinänsä Syyrian pulmaa ratkaise. Myrkkyhyökkäyksen seurauksena ulkopuolisten valtojen ote Syyrian sisällissotaan tiivistyy. Hyväkin sopimus kemiallisista aseista olisi näissä oloissa enintään alun loppua, ei merkki kansainvälisen selkkauksen vakaantumisesta. Kun tilanne on tällainen, Suomenkin olisi hyvä pitää puheyhteyttä mahdollisimman monelle taholle ja toivoa, että erityisesti suurvallat  pidättyisivät sellaista toimenpiteistä ja vaatimuksista, jotka pahentaisivat tilannetta.

YKn toimintaedellytyksiä ja kansainvälisen yhteisön sovinnaissääntöjä tukeva ketterä turvallisuuspolitiikka edistäisi parhaiten myös niitä EUn yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteita ja tavoitteita, jotka toistaiseksi ovat jääneet pelkiksi eurooppalaisiksi unelmiksi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Tänään vaaditaan Syyrian kaasuaseita tuhottavaksi kansainvälisessä kontrollissa. Miten on amerikkalaisten ja venäläisten omat kaasuaseet?
Alan sympatiseerata Assadia siinä missä aiemmin Saddam Husseiniakin.

Toimituksen poiminnat